Kesä keittiöstä

Keuhkoyrttejä ja kesäpäivä

Olen jälleen keuhkovaivainen. Keuhkovaiva ei aina ole pelkän sisäelimen vaiva. Se voi olla myös muutoksia täällä.

Mutta aamukahvilla pidin taudista huolimatta hetken ikkunaa auki linnunlauluun <3

I sea

Viime viikkoina olen oppinut seisomaan merenrantakalliolla huojumatta. Se on maakravulle jo saavutus.

Kaunis elämä

Vaikken vielä tiedä, minne kurpitsani kylvän, olen hyvin onnellinen.

Sunnuntaisin

Viikkoni sanalistana: muta, märkä, sahaus, aurinko kahvi, omenapuut, sielunsisaruus, liikaa, liian vähän.

Suivaantunut mutta onnellinen

Kevät puskee esiin joka suunnasta ja Tapaninpäivän myrskynkaatamat puut ovat yhä pihassa nurin. Syitä spekuloimatta, suivaannuin ja kaipasin liikuntaa lasten kuraleikkien ajaksi. Otin käsisahan kouraan ja sahasin oksia minkä ehdin. Oli niin aikaansaava olo. Vaikka naisellisuuden pohdintaan jumiuduinkin. Että onko paha olla liian itsellinen ja villiintyä sahaamaan noin vain? Moottorisaha olisi se kyllä jo mullekin liikaa!

Vastapainoksi silittelin pajunkissoja hellästi. 

Naisia ja sanoja peräkkäin

Eilisillan oikoluin lukemistani omia tekstejäni. Sitten klikkasin "julkaise kirja".

Olo oli tuolloin tympeä, mutta nyt aamulla on juhlallisempi olo. Hämmentävimpiä hetkiä elämässä on ymmärtää, että on tehnyt yhtäkkiä jotain, mistä on melkein lapsesta asti tasaisin väliajoin unelmoinut. Minä olen unelmoinut omasta runokirjasta. Ja nyt, puolisalaa, hiljalleen, sen sain kasaan kahden vuoden aikana.

Elämäntyö on siitä tylsää tehdä, että ei koe rutistaneensa itsestään viimeisiäkin mehuja. Tehneensä suuria tekoja, taistelleensa deadlineja vastaan, voittaneensa jotain. Hiljaa vaan hiipinyt lopputulokseen.

Mutta samalla vilisee koko elämän aika läpi. Ja se tuntuu huikealta. Muistaa asioita ensimmäisen luokan ruutuvihkorunoista ylioppilasaineen kautta pöytälaatikkoteksteihin ja tähän hetkeen. Muistaa ulkoa riimejä 30 vuoden ajalta. Ja riimittömiäkin.


Mutta!
Ihanaa Naistenpäivää kaikille bloginaisille. Olette upeita te kaikki. Olette!